Kurkkaa Pörriäis­buffetiin!

Valio Luomun pölyttäjien rakastamilla kukkasilla kuorrutetut pörriäisbuffetit löytyvät nyt Helsingistä, Tampereelta, Turusta ja Oulusta.

Lue lisää

Pörriäisbuffeteista löytyy myös livekamerat, joista pääset katselemaan buffetin antimilla herkuttelevia pörriäisiä lähietäisyydeltä.

Seuraa pörriäisliveä
Pörriäisbuffet

Mistä Pörriäis­buffeteissa on oikein kyse?

Pörriäisbuffetit ovat pölyttäjille niiden rakastamilla kukilla ja kasveilla katettuja herkkupöytiä. Pörriäisiä houkuttelevat buffetit edistävät luonnon monimuotoisuutta ja ehkäisevät hyönteiskatoa.

Hyönteiskato on yksi suurimmista ongelmista luonnon monimuotoisuuden säilymiselle. Etenkin pölyttäjäpörriäisten, kuten esimerkiksi kimalaisten, mehiläisten, paarmojen, perhosten ja leppäkerttujen määrä on vähentynyt Suomessa. Tämä horjuttaa luonnon tasapainoa sekä vaarantaa hyönteisten pölyttämien kasvien menestymistä ja sadon muodostusta.

Pienilläkin teoilla on vaikutusta, jonka vuoksi hyönteisiä voi auttaa myös omassa pihassaan tai vaikkapa parvekkeella pystyttämällä oman pörriäisbuffetin.

Esimerkiksi laajojen nurmikkoalueiden voi antaa muuttua hyönteisiä ilahduttavaksi monipuoliseksi niityksi, tai valita parvekelaatikoihin sellaisia kukkia, jotka ovat pörriäisten mielestä erityisen mehukkaita.

Valio Luomun Pörriäisbuffetien kasvit – kuten esimerkiksi hunajakukka, keltapäivänkakkara sekä ohdakkeet – ovat esimerkkejä pölyttäjäpörriäisten suursuosikeista.

Lue lisää
Valio Luomu

Miksi luonnon moni­muotoi­suus on tärkeää?

Luonnon monimuotoisuus ja sen vaaliminen on välttämätöntä, sillä myös ihminen on riippuvainen luonnosta. Monimuotoinen luonto on kaikkein elinvoimaisin.

Luonnon monimuotoisuudella eli biodiversiteetillä tarkoitetaan eri lajien runsautta ja niiden sisäistä, perinnöllistä muuntelua sekä eri lajien elinympäristöjen monimuotoisuutta.

Kasvien ja eliöiden monimuotoisuus on uhattuna. Viime vuosisatoina lajeja on ihmisen toiminnasta johtuen hävinnyt satakertaisella tahdilla aikaisempiin verrattuna – myös Suomessa. Maamme eliölajeista joka yhdeksäs on uhanalainen, erilaisista luontotyypeistä liki puolet.

Monimuotoisuus lisää luonnon kestävyyttä, eikä ruoantuotantokaan onnistu ilman monimuotoista luontoa. Esimerkiksi lehmien syömä apila houkuttelee pölyttäjäpörriäisiä ja lanta laitumella hyönteisiä, jotka vuorostaan ovat lintujen ruokaa.

Lisää luonnon moni­muotoi­suudesta
Lue lisää

Turku

Puolalanpuiston Pörriäisbuffet palvelee pikku pölyttäjiä ympäri vuorokauden.

Koordinaatit

LAT 60.453256
LNG 22.259533

Kasvit

Vihersingero
Amervokki
Kobrankielukka
Sammalvieho

Tampere

Näsinpuistossa on pöytä katettuna pörriäisille – tarjolla mettä moneen makuun!

Koordinaatit

LAT 61.502829
LNG 23.749895

Kasvit

Vihersingero
Amervokki
Kobrankielukka
Sammalvieho

Helsinki

Töölönlahden Pörriäisbuffet on pääkaupunkimme pörriäisten kuumin kohtaamispaikka.

Koordinaatit

LAT 60.175025
LNG 24.936208

Kasvit

Vihersingero
Amervokki
Kobrankielukka
Sammalvieho

Oulu

Snellmannin puistossa herkutellaan kauden kukilla ja kasveilla – tervetuloa, pörriäiset!

Koordinaatit

LAT 65.013230
LNG 25.472508

Kasvit

Vihersingero
Amervokki
Kobrankielukka
Sammalvieho

4+1 vinkkiä oman pörriäis­buffetin rakenta­miseen

1. Valitse pörriäisbuffetiin yksinkertaisia ja mahdollisimman vähän jalostettuja kukkia

Yksinkertaiset kukat paitsi kestävät erilaisia luonnon olosuhteita paremmin mutta ovat myös enemmän pörriäisten makuun. Pörriäisille sopivia kukkia ja kasveja ovat esimerkiksi auringonkukka, neilikka, kanerva, mansikka, tomaatti ja ruohosipuli. Useat kaupat myyvät myös valmiita niittykukkaseoksia, jotka sopivat käyttötarkoitukseen mainiosti. Ruokalajeja valitessa on hyvä huolehtia buffetin monipuolisuudesta ja valita varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn kukkivia lajikkeita.

2. Etsi mieleisesi ruukku tai laatikko buffetin perustaksi

Kasvit voi sijoittaa millaiseen istutukseen vain, eikä esimerkiksi ruukun tai laatikon ilmeellä ole sinällään mitään merkitystä. Yhdistele rohkeasti eri lajeja yhteen, kunhan pidät mielessä kasvien erilaiset valo- ja kastelutarpeet. Täytä ruukku tai laatikko oikeantyyppisellä mullalla – kukkivat kasvit tarvitsevat enemmän ravinteita, kun taas yrtit viihtyvät köyhemmässäkin mullassa. Muista myös perustan ”salaojitus”, joka hoituu lisäämällä ruukkusoraa tai hiekkaa ja kiviä istutuksen pohjalle.

3. Huomioi buffetin sijoittelussa ympäröivä luonto, valon määrä ja ilman suunta

Erilaiset lajikkeet kaipaavat erilaisia olosuhteita, joten yksiselitteistä oikeaa paikkaa buffetille ei ole. Erityisen tärkeää on ottaa huomioon valittavien kasvien mieltymykset valon määrästä – osa lajeista kaipaa enemmän tai vähemmän aurinkoa, kun taas monet viihtyvät täysin varjossa. Voit myös istuttaa kasveja useammalle korkeudelle, kuten parvekkeen kaiteelle, lattialle tai erilaisiin telineisiin.

4. Huolehdi pörriäisten hyvinvoinnista vesipisteellä ja jättämällä tuholaisten torjunta-aineet kaappiin

Pörriäisetkin kaipaavat nesteytystä ja jo pienikin vesipiste, kuten lautanen tai astia, houkuttelee niitä paikalle. Lisäksi on hyvä huomioida, että pörriäisbuffeteissakaan pölyttäjät eivät kaipaa ruokalistalleen tuholaisten torjunta-aineita – pörriäiset pitävät luontaisesti muut ötökkäkannat kurissa.

Pörriäis­buffetiin sopivia kukkia ja kasveja:

Yksivuotisia:

Auringonkukka
Kehäkukka
Neilikka
Kanerva
Krassi
Lobelia
Miljoonakello
Petunia
Samettikukka
Verbena

Monivuotisia:

Ajuruohot
Daalia
Krookus
Kurjenpolvi
Laventeli
Narsissi
Maksaruohot
Päivänkakkara
Syreeni
Syysasteri
Unikko
Vadelma

Syötävät:

Lipstikka
Mansikka
Minttu
Mäkimeirami eli oregano
Ruohosipuli
Salvia
Tomaatti

Miksi valita luomua?

Luomussa kasvien viljelyssä, eläinten kasvatuksessa ja elintarvikkeiden valmistuksessa suositaan luonnon omia menetelmiä niin paljon kuin mahdollista – luonnon monimuotoisuutta vaalien.

Maidontuotannolla on luonnon monimuotoisuutta ylläpitäviä ja edistäviä vaikutuksia, mutta myös negatiivisia vaikutuksia siihen, muun muassa ravinnekuormituksen, torjunta-aineiden käytön sekä peltojen raivaamisen vuoksi. Valion tavoitteena on vähentää ja minimoida maidontuotannon negatiivisia vaikutuksia.

Luomutuotanto on tehokas keino ylläpitää maatalousalueiden luonnon monimuotoisuutta, sillä se rikastuttaa erityisesti niiden kasvillisuutta ja linnustoa. Valio on Suomen suurin luomumaidon jalostaja.

Yksi esimerkki monimuotoisuutta vaalivista asioista on karjan päästäminen kesälaitumille. Laiduntaminen tekee hyvää niin eläimille kuin luonnollekin: laiduntavat eläimet ja niiden lanta houkuttelevat hyönteisiä, lantakuoriaisia ja lintuja. Laidunnurmessa puolestaan kasvaa pölyttäjähyönteisten ravintokasveja ja laidunten reuna-alueet tarjoavat suoja- ja pesäpaikkoja monille lajeille.

Valiolaisilla maitotiloilla lehmät eivät myöskään syö ollenkaan soijaa, vaan niiden tärkeintä ravintoa on nurmi, jota kasvatetaan tiloilla. Lisäksi lehmät syövät myös kotimaisia rehukasveja, kuten rypsiä, rapsia ja eri viljoja. Nekin hyötyvät pörriäisten tekemästä pölytyksestä: se lisää satoa sekä vaikuttaa lähellä kasvavan, kotimaisen rehun saatavuuteen.

Lisää Valion luomu­tiloista
Murra myytit luomu­tuotannosta